«

»

Jou 02 2011

Tekosi on vakava ja sinut kuuluu hämmentää

Rikollisuuden rehottamiselle ainakin yksi syy löytyy aika loogisen ajattelun kautta. Rikollisuutta yritetään kitkeä pois ihmisistä, jotka eivät ole rikokseen edes syyllistyneet.
Naura vain! Vaikka saatat nauraa juuri sitä teeskentelevää, hyvän ihmisen paheksuvaa naurua. Että tämäkin vielä, antaisivat nuo rikolliset jo olla, ja ottaisivat opikseen!
Mutta itsehän taisit juuri kuluneella viikolla syyllistyä rikokseen siitä silti olematta vastuussa. Miksi ei siis voisi olla toisin päin?

Mihinkö muka?
Kuten aina jankutan, niin lakihan sanoo jotakin jopa punaisten valojen merkityksestä liikenteessä. Naapurin laajakaistan lainaamisesta. Ylinopeudesta. Veroista. Puolison kännykän tutkimisesta. On siis loputon lista asioita, joista voisit joutua oikeuden eteen jonkun niin halutessa.

Jos rikollisuudesta haluamme faktaa, täytyy myös pitää mielessä laki. Ja meillä, kuten muuallakin, laki on erittäin joustava käsite. Siksi sen tilastoiminen noudattamisen tai rikkomisen saralta on aika mutkikasta. Todellisuudessa tilastoissa roikkuu lukuja jotka sisältävät sinne kuulumattomat tapauksetkin.

Oikeuslaitos haluaa nujertaa rikollisuuden ja kurittaa lakia rikkoneita. Niin kuin me kaikki muutkin. Tietysti on selvää, että ilman lakia ja oikeutta ei voisi olla toimivaa yhteiskuntaa. Hieno tarkoitus on oikeuslaitoksella siis toki, mutta kuinka tarpeellinen on tuo laitos ilman oikeustajua? Kuinka käy lain silloin, kun laki on järjenvastainen tai liian vaikeaselkoinen jotta sitä osaisi halutessaankaan noudattaa?
Kunnioitusta lakia kohtaan ei voi olla olemassa kenelläkään, ainakaan jos laki tuntuu viholliselta turvan sijaan. Noudattaminen on mahdotonta lain jättäessä mahdollisuuden täysin tulkinnanvaraiseen toteuttamiseen. Lisäksi ei ole itsestäänselvyys, että lakia jakaisivat lakia kunnioittavat ihmiset, joten näkemys oikeasta toteutuksesta on hyvinkin eriävä sen tulkitsijasta riippuen.

Lain väärälle puolelle joutunut ei usein ole tiennyt sinne kuuluvansa tehdessään teon, joka on tuonut hänet kyseiseen tilanteeseen eli teostaan vastaamaan. Silti rikos, joka ei täytä rikoksen määritelmää, saattaa olla lain silmissä jopa törkeä rikos. Rikos voi olla törkeä vain, jos se on suunnitelmallista lain piittaamattomuutta, näin siis sanoo itse tämänhetkinen laki. Lyhyesti esitettynä. Siitä viis.
Oikeuslaitos itse päättää, minkä se kokee minkäkinasteiseksi rikkeeksi. Luonnollisesti. Ja epäreilusti.
Jos sen mielestä on tapahtunut törkeä piittaamattomuus, mitäpä siihen sanomaan? Eihän kukaan voi päättää toisen puolesta, minkä toinen saa nähdä loukkauksena.
Jos vaikka mukiloi raiskaajan, on estämässä rikosta ja oikealla asialla omasta mielestään. Luultavasti raiskaajan uhri on samalla linjalla. Niin minäkin. Ei kai kukaan ohi kävele neidon ollessa pulassa? Lain toteutuessa kuitenkin saa huomata olevansa rikollinen, tässä asiassa ainakin. Vanha ja kulunut esimerkki, mutta ikävän tosi. Uskomattoman moni on huomannut olevansa juuri sillä väärällä puolella lakia avutonta puolustaessaan. Ja tuo huomio on suuri yllätys. Vaikkakin laki sanoo rikokseksi olla piittaamatta rikoksesta. Myös rikoksen suunnittelu tai mahdollinen suunnitteilla oleminen on asia josta kuuluu lain mukaan jokaisen olla silmiään sulkematta. Siispä ainakin omasta mielestäni raiskaukseen saa puuttua, vaikka ei tietäisi koknaistilannetta tarkkaan. Joku huutaa hädissään, selvä peli. Mutta ei.

Kun syytetty ei koe olevansa oikein perustein syytettynä, on mahdotonta olettaa hänen alkavan kunnioittamaan tai noudattamaan häntä vastaan rikkonutta lakia. Siinä on homman järjettömyys. Ihmisen, joka kokee saavansa epäreilua kohtelua oikeuslaitokselta, vieläpä odotetaan ottavan kokemuksesta opikseen oikeuslaitokselle myönteisellä tavalla. Kadu, sovita, parane. Miten?
Jos pettyy tahoon, jonka kuuluisi olla jokaisen ihmisen puolella tasapuolisesti, ei luottamus palaa hetkessä sen tahon pettäessä. Kuinka elää lain oikealla puolella, kun ei omasta mielestään ole koskaan väärälle puolelle loikannutkaan? Oikeaa ja väärää erottava viiva on niin olematon, ettei sillekään voi jäädä asumaan. On pakko valita sokeasti.

Jokainen tapaus kuuluisi oikeuslaitoksen käsitellä tapauskohtaisesti, myöskin syytetyn mahdollinen rikostausta tulisi jättää historiaan. Niin ei kuitenkaan tapahdu, vaan vanhat sekä jo maksetut erehdykset tuodaan esiin aina ja kaikkialla.
Usein oikeuden ojennettavana oleva ihminen nähdään rasitteena, joka tahallaan aiheuttaa kiusaa lakia vastaan asettuessaan. Oli hän siinä asemassaan ensimmäistä kertaa tai ei. Syystä mistä tahansa. Rikollinen olet heti, jos olet syytetty.
Ja tuossahan jo rikotaan kaikkia mahdollisia lakeja oikeudesta puolueettomaan oikeudenkäyntiin. Kun oikeus kokoontuu asetelman ja asenteen ollessa jo heti alussa vääristynyt, koko homma karkaa käsistä lopullisesti.

Vaikka suuri osa ihmisistä kieltääkin sen faktan, että oikeuslaitos ei jaa oikeutta oikeudenmukaisesti, asia kuitenkin on juuri niin. Se, että suuri osa ihmisistä ei ole omakohtaisesti joutunut kokemaan turhautuneisuutta taistellessaan omista oikeuksistaan lain toteutuessa väärin omalla kohdallaan, ei tarkoita että se ei olisi mahdollista lainkaan.
Rikolliseksi jos oikeuslaitos tuomitsee, ei muita ihmisiä juurikaan kiinnosta tuomion oikeudellisuus. Se nimenomaan onkin se syy, miksi tuomioita ei pitäisi jaella miten sattuu. Laittomuudesta seuraa virallinen merkintä, joka vaikuttaa koko loppuelämään. Harvoin positiivisesti, siinäpä juuri se tylsä juttu onkin.
Kerran oikeuden edessä olleen ihmisen oikeudet tai mahdollisuudet normaaliin elämään vähenevät olemattomiin. Oli teon laatu, tausta, oikeellisuus tai tuomio millainen hyvänsä, merkintä tulee ja se pysyy. Teon sovittaminen tai hyvittäminen on mahdotonta, miksi siihen siis edes tuomitaan?

Miten voimme rakentaa todellisuuteen mitenkään perustuvaa kuvaa rikollisuudesta, rikoksen tekijöistä taikka mistään asiaan liittyvästä näillä eväillä? Totta kai meidän valtiomme on rikollisia täynnä, jos rikolliseksi leimaantuu ilman rikollista tekoa. Meiltä puuttuu johdonmukaisuus, inhimillisyys sekä kaikkein tärkein eli itse oikeudenmukaisuus.

Miten siis voi odottaa ihmisten muiden rauhaa ja elämää kunnioittavan,  jos oikeutta halutessaan törmää aivan liian usein oman elämänsä arvottomuuteen?

Itselläni ei ole rikosrekisteriä, en siis ainakaan omia rikoksiani tässä ole vähättelemässä. Päinvastoin. Minulla kuuluisi olla rikosreksiteri, jos menemme selailemaan lakikirjaa. Hyvin monella nuhteettomalla kansalaisella kuuluisi olla. Mutta me olemme välttäneet pahimman, eli emme ole jääneet kiinni. Me siis saamme vielä toistaiseksi elää niitä muita, hyi heitä langenneita,  huonompana pitäen.

Herra, olen siunattu. Kiitos valheellisesta hyvyydestäni. Rukoilen heidän puolestaan, jotka kantavat minunkin syntieni taakan. Amen.

Vastaa