«

»

Tam 09 2011

Raamattu, oman aikansa media

En usko raamattuun sanasta sanaan enkä sen sanomaa pelon sekaisin tuntein ajattele. Suhtaudun siihen hyvinkin ristiriitaisin tuntein ja pelon sijasta enemmänkin kunnioittaen. Minulla on oma tapani nähdä ja käsitellä sen viisaudet. En tarkoita yleistä tapaa tulkita tekstejä omaksi eduksi tai epämieluisat asiat sivuuttaen. Omalla tavallani tarkoitan sitä, että oman jo muodostuneen uskoni mukaan asiat avautuvat minulle selkeällä tavalla. Mutta sanasta sanaan… Se olisi mahdoton kirja noudatettavaksi!

Pelottavia ovat ihmiset, jotka ottavat Raamatun ainoaksi johtotähdekseen ja etsivät sen sisällöstä itselleen pelastusta. Siis, jos etsii sisällöstä jotakin ilman minkäänlaista omaa alustavaa ajatusta uskostaan. Raamatun näkeminen oikeana ja ehdottomana Jumalan sanana, on sama asia kuin elämänsä hukkaan heittäminen. Niin minä näen asian, sillä seuraamalla uskollisena jotakin, antaa vallan johdattaa teille joita ei itse valitse.

Raamattu on viisas kirja, jos sen tekstejä lainkaan vaivautuu pohtimaan. Kuka tahansa sen onkin kirjoittanut, se on sisällöltään korvaamaton ja mestariteos ainoa laatuaan. Se on kuitenkin vain ihmisen tekele, oli sitten kuinka painavaa tekstiä tahansa. Ihminen siis saa vapaasti sen sisältöä kyseenalaistaa.

Jo aikojen alusta lähtien ihmiset ovat olleet alttiita uskomaan painetun sanan totuutena ja torjuneet epäilijät. On hullua ja outoa, että ihmisen luomat ja vapaasti muokattavat raportit ovat lähteitä joista me saamme tietomme ja maailmankuvamme. Edelleen, monissa muodoissa. Raamatusta päivälehtiin olemme päässeet, mutta muu ei ole muuttunut. Ihmisten tarve saada ns. luotettavaa  infoa on suuri. Nimenomaan infoa, joka kertoo asiat tavalla jotka on helppo hyväksyä. Kaiken aikaa monet kysymykset risteilevät päässämme ja täyttävät aikamme huolella. On turvallista luottaa ja uskoa mediaan, joka kertoo maailman menon ja vastaa kysymyksiimme. Jos itse pohtisi ja kyseenalaistaisi asioita ympärillään, huomaisi miten pelottavia vaihtoehtoja ja vastauksia löytäisikään.

Raamattu oli oman aikansa media.

Raamattu antaa selityksen monelle asialle, joita ihminen pelkää ja pohtii.  Sen tarinoiden tapahtuma-aikana on ollut täydellinen hetki tarinoiden syntymiselle. Ikivanhaan uskon ja elämäntarkoituksen tarpeeseen osattiin vastata oikealla hetkellä.
Usko, uskonto ja jumalankuvat ovat olleet olemassa jo ennen kuin ajanlaskumme alkoi. Niitä on ollut niin monia ja ristiriitaisia, että ihmiset ovat luultavasti kokeneet olevansa hämillään ja epävarmoja oikeaa tietä etsiessään. He ovat taistelleet itsensä ja uskonsa kanssa ja olleet pelokkaitakin huomatessaan omat epäilynsä.
Ehkäpä siihen aikaan oli kulkijoita jotka ihmisten tarpeen nähdessään alkoivat kertoa maailmalla näkemistään asioista. Kertomukset alkoivat saada uskomattomia lisäyksiä kuulijoiden kiinnostuksen ja ihailun innoittamana. Pian palatessaan kotikylään kulkija toi mukanaan tarinoita jotka oli muokattu kuulijoita tyydyttäviksi ja uusia ihmetyksiä tarjoaviksi. Uusia, yllättäviä, elämää suurempia, kaiken muun pimentoonsa jättäviä tarinoita alkoi kiertää ihmisten keskuudessa. Ihmiset jotka toivat uutisia mukanaan, olivat luultavasti ihailtuja, odotettuja ja nauttivat eduista saapuessaan maailmalta. Ihmiset olivat odottaneet hartaasti lisää kuultavaa. Jotakin joka katkaisisi arjen ja todistaisi että on olemassa muutakin kuin tasaisen tylsä elämä. Uutisten tuojat eivät voineet tietenkään pettää kuulijoita, joten tarinoita riitti jos jonkin laista.

Raamatun tarinat olivat kulkeneet pitkän matkan ja kokeneet rikkinäisen puhelimen nimisen ilmiön. Kun kymmenet ihmiset kukin lisäsi tarinaan oman, pienenkin sävyn, se pian olikin jo veden muuttumista viiniksi. Kenties sen tallensi raamatun muotoon joku väritetyn version kuullut, tai sitten se jo alun perin kirjoitettiin elävämpään muotoon. Niin kuin tapana on, jos haluaa luoda mielikuvia ja saada kiinnostusta aikaan.
Kai kaikki ovat elämänsä varrella jossakin muodossa todistaneet, kuinka aivan mitättömistä asioista kerrotaan kymmeniä versioita ja ilman omaa vedenpitävää varmuutta totena puhutaan? Se uskotaan ja eteen päin kerrotaan. Jos joku alkupäässä mainitsikin että ei varmuudella todellista laitaa tiedä, on se pian unohtunut tarinan kulkiessa eteen päin.

Ajattelematta välttämättä mitään suurempaa kuin ihmisten tiedonjanon tyydyttämistä ja ihailusta saamaansa nautintoa, tarinoiden kertojat loivat jotakin jota muut tahot alkoivat muokata ja hyödyntää huomatessaan ihmisten olevan tarinoiden vietävissä. Kenties kaikki raamatun tarinat ovat lähtöisin todesta, mutta tehty mielenkiinnon ylläpitämiseksi kiinnostavammaksi ja liian suuriksi jotta niitä uskaltaisi pitää satuiluna. Tarinoista kasvoi jotakin, jonka kieltäminen saattaa olla tie ikuiseen kadotukseen. Kieltäminen on aika suuri riski otettavaksi, jos hintana saattaa olla ikuinen kadotus. Varsinkin jos meillä on vain yksi elämä todistaaksemme kuulummeko ullakkohuoneistoon vai kellariin. Eikö?

Pelko on aina ollut suurin ja väkevin ase. Tahallaan tai tahtomattaan käytettynä se saa aikaan suurinta tuhoa ja antaa kaikkein eniten turvaa. Enemmän kuin mikään muu ase. Pelko pakottaa uskomaan, itse asiassa oikeastaan vain pelko mahdollistaa uskon. Ainoastaan usko on pelkoa vahvempaa.

Pelko kuolemasta, helvetistä, elämän turhuudesta ja valintojensa oikeudesta. Se on uskon voima.

Kuinka moni voi todistaa raamatun tapahtumat todeksi? Tapahtumat, jotka kirjaan on laitettu ja jotka elämäämme ohjailevat.
Vertauskuvallisesti kaikki voivat sanoa kokeneensa Raamatun kertomusten asioita. Mutta Raamatun paikkansapitävyydestä, kuinka moni voi esittää vedenpitävät todisteet?
Ihmisen luontoon kuuluu epäily ja kyseenalaistaminen. Me rakastamme jossittelua, jännittäviä tarinoita ja ryhmässä spekulointia. Miksi siis uskomme kuitenkin niin helposti joitakin asioita, vaikka olisi kyseessä meren jakaminen kahtia? Uutislehdessä tänä päivänä sellainen väite olisi osiossa hullun maailman jutuista. Naureskelun kohteena. Me emme usko mihinkään, mutta silti uskomme kaiken. Emme usko mahdollisiin, mutta uskomme mahdottomiin.

On sanottu, että uskominen uskonnollisessa mielessä, on kannattavaa. Uskominen kannattaa, sillä se ei maksa mitään, mutta saattaa olla hyödyllistä toisin kuin olla uskomatta. Jos niitä taivaspaikkoja joskus jaetaan, on ollut viisaampaa uskoa.

Tuossa on järkeä, sillä eipä oikeastaan ole syytä olla uskomatta. Mutta ei myöskään ole syytä uskoa vain taivaspaikan toivossa, sillä se ei ole todellista uskomista eikä ainakaan uskonnon mukaista uskomista.
Siksi olisi järkevämpää olla uskomatta. Usko voi aiheuttaa pelon joka kääntää uskon viholliseksi sen vaatimusten vuoksi. Vaikka edelleenkään kukaan ei voi varmuudella sanoa, kuka meille on kaikki vaateet ja säännöt edes asettanut.

Ainoa todiste raamatun tarinoista ja uskontomme pohjasta on raamattu itse. Ainoa asia joka sitoo uskomme johonkin johon uskoa, on siis yksi ainoa ihmisen kirjoittama kirja. Teos, jonka totuudenmukaisuudesta ei ole tietoa. Ei ole tullut kukaan taivaasta tai muualtakaan meille aitoutta todistamaan. Uskon horjuessa luulisi uuden ilmestymisen olevan jo ajankohtainen asia.

Elämä on itsessään ihme. Todisteita ihmeistä ja elämän uskomattomuudesta on olemassa ympärillämme joka hetki miljoonissa muodoissa. Tarve selittää kaiken olemassaolo on saanut meidät aikoinaan etsimään vastauksia kysymyksiin joihin meillä ei vieläkään vastausta ole. Raamatusta ja monista uskonnoista huolimatta me emme sedelleenkään ole täysin tyytyväisiä ja elä seesteistä elämää. Päinvastoin. Uskonto on suurelle osalle vain sana ja varmuuden vuoksi sen taivaspaikan vuoksi elämässä mukana. Se sekoittaa asioita ja aiheuttaa kuolemia, ei juurikaan ole minulle ainakaan antanut hyvää kuvaa ”itsestään” .Me emme elä, ajattele tai kuole sen sanaan täysin uskoen emmekä kunnioita sen roolia elämässämme.

Mikä Raamatun, tai ylipäätään uskon, todellinen merkitys siis on? Onko niistä apua vain ihmisen käyttäessä niitä hyväkseen, eli onko todellista uskoa olemassakaan?

Vastaa