«

»

Kes 11 2011

Pikku Pekka puudelia piiskaa, piiskatkoon!

Jotenkin niinhän se on, että valtion moraalinen meininki mitataan hyvin pitkälle eläinten kohtelun mukaan. Ja niin sen pitääkin olla. Jos eläimiä kohdellaan kuin arvotonta moskaa, ei voi odottaa ihmisillekään kovin kummoista kohtelua.

Ihminen normaalisti tuntee sääliä ja surua eläimen kärsiessä, toisin kuin ihmisen epätoivoa katsellessaan. Elokuvissa aina halutaan tietää eläimen päässeen turvaan, vaikka eihän hän tietenkään oikeasti hädässä edes ollut. Toivon mukaan ainakaan.
Jos näkee tien poskessa avun tarpeessa olevia ihmisiä, useat huristelevat ohi. Jos pusikossa makaa keskellä päivää joku, ei siihen juurikaan ikävä kyllä kiinnitetä huomiota. Ihmisten ajatellaan pärjäävän itsekseen.
Eläimet nähdään sitä vastoin heikompina ja apua tarvitsevina, eikä niiden ahdinkoa ihminen yleensä kykene jättämään huomiotta.
Jos vaikkapa näkee kissan pennun hädissään, ei sitä voikaan ohittaa ja unohtaa kovin helposti. Ihmisen moraalinen aivotoiminta pakottaa tuntemaan myötätuntoa eläintä kohtaan. Se on mielestäni terveen mielen merkki

Moraalin ja eläinten kohtelun käsikkäin kulkeminen terveen ilmapiirin vertauskuvana soveltuu pienempiin yksiköihinkin, vaikkapa perheeseen. Jos lapselle ei ole selvää eläinten olevan tuntevia ja ajattelevia yksilöitä joita ei saa satuttaa, voi jotakin päätellä perheen tilasta. Kasvatukseen ei ainakaan ole kiinnitetty huomiota. Muuta kuin ostamalla pelikonsoli.
Sanotaan mitä hyvänsä, niin eläintä kaltoin kohtelevat ihmiset eivät ole pääkopastaan täysin kunnossa. Nykyään eläinten oikeuksista puhutaan onneksi, mutta ne ovat edelleen täysin hakusessa. Siksi olisi tärkeää lapsille opettaa ajoissa mikä on oikein ja mikä ei. Ei ole täysin hatusta vedetty se fakta, että tietokoneen ääressä istuminen on vienyt lapsilta jollakin tavalla kyvyn todellisuuden hahmottamiseen. Eläimiä löytyy mitä julmemmin ja julmemmin tavoin kidutettuna, ja lisäksi ikävän usein. Usein asialla on ollut hyvinkin nuori lapsi. Silloin kasvatuksesta puuttuu tärkeä osanen. Ei voida vedota lapsen tietämättömyyteen raaoissa ja julmissa teoissa, sillä ne eivät mene vahingon piikkiin. Ihmisen kun pitäisi luonnostaan olla kykenemätön eläimiä silpomaan. Näin on minun mielestäni.

Kiistelyä ja pohdintaa on kyseisestä aiheesta paljon. Sitä en oikeastaan voi käsittää lainkaan, sillä mielestäni on päivän selvää että eläimillä on oikeus hyvään kohteluun.
Netissä surffatessani törmäsin järkyttävään määrään kirjoitteluja sekä ihan virallisiakin julkaisuja, joiden mukaan eläimillä ei ole lainkaan oikeuksia. Kuinka kukaan edes ottaa asiakseen saada väitteensä eläinten kurjan kohtelun oikeuttamisesta läpi? Millainen ihminen haluaa toitottaa tuollaista sanomaa? Ja miten jotkut niitä paskatekstejä tosissaan vieläpä lähtevät puoltamaan? En ymmärrä. En alkuunkaan.

Eläimillä ei joidenkin väitteiden mukaan ole oikeuksia, sillä ne eivät kykene moraalisiin päätöksiin. Me ihmiset emme ole niin eteviä, että osaamme lukea eläinten ajatuksia. Joten kuka voi tuon väitteen sanoa todeksi? Lisäksi täytyy ottaa huomioon eläinten arvomaailman erilaisuus. Kenties ne tekevät moraalisia päätöksiä, mutta ne eivät mene yksiin meidän moraalinrippeidemme kanssa. Se ei silti tarkoita että eläin ei kykenisi päätöksiä tekemään.

Eläin on aina viaton mitä hyvänsä se tekeekään. Tappaessaankin se on viaton. Siksi se on ihmistä hyvin paljon upeampi olento. Ja tuossa on ero ihmisen ja eläimen välillä. Viattomuus.

Ihminen on siitä kumma otus, että se todella luulee olevansa kaikkein mahtavin, etevin ja ennen kaikkea Jumala. Ihminen kuvittelee, että se voi tälle ja kohta jo tuolle planeetalle ilmestyä sääntöjään jakelemaan, luontoa ja eläimiä koskemaan myös. Kaikkea täytyy muokata, hallita, alistaa ja meidän omaan maailmankuvaamme sovittaa. Systeemi on toiminut täällä kaiketi hyvin ennen ihmistäkin, itse asiassa hyvin pitkään ennen ihmisen aloitettua upean työnsä täällä. Ja kas, nyt sitten eläinkunta on arvoton aivokuollut, koska se ei elä meidän moraalimme mukaisesti.

Ihminenkään ei sitä paitsi pysty tekemään moraalisia päätöksiä. Tai oikeastaan vielä pahempaa, se jättää ne tekemättä vaikka ne pystyisi tekemään. Joten miksi moraalia vaaditaan eläimiltäkään?

Eläinten päätökset uskoakseni perustuvat vaistoihin ja ympäristön tulkitsemiseen. Se on siis mitä puhtainta päätöksen tekoa missä mittarissa tahansa. On aivan sama mikä on ihmisen käsitys moraalista, sillä moraalitonta on edes lähteä väittämään eläimiä huonommiksi. Me siis olemme sairaita. Ihan sama moraalia vai ei. Sairaita!

Ihmisten asenne ottaa aivoon ihan arkisessa elämässäkin. Kun menen koirani kanssa kesähelteillä läheiseen rantaan, saan paheksuvia katseita koirani koskettaessa tassullaan vettä. Mikä ihmeen raja menee maan ja veden välillä, joka määrää veden pyhäksi ja ainoastaan ihmiselle kuuluvaksi? Kuvitteleeko ihminen tosissaan omistavansa koko hiton pallon meriä ja pilven hattaraa myöten? Niinkö sairaaksi on mennyt ihmisen luulo omasta erinomaisuudestaan, että luonnon luomalla eläimellä ei ole oikeutta samaa vettä koskettaa ihmisen kanssa? Jos minun koirallani on jano tai halu vilvoitella, se menee veteen siellä missä sitä on tarjolla. Piste. On aivan sama kuinka monta idioottia tulee huutamaan likaisuudesta. Jos nimittäin vastarannalla seisoa tönöttää tehdas, en usko koirani saastuttavan merta sen enempää. Koira on monen ihmisen silmissä siltikin se asia, joka kaiken saasteen ja sairaan ihmisjätteen keskellä on se saastaisin saasta.

En ihmettele, että nykyään lapset huvittelevat grillaamalla koiria ja repimällä lokeilta siipiä irti. Rannallakin näköjään lapset oppivat täysin naurettavia malleja aikuisilta. Omassa kasvatuksessani en muista asiasta edes olleen juurikaan puhetta, eläinten oikea kohtelu on ollut itsestään selvyys.

En koskaan lapsettomana liikoja uskalla vanhempia arvostella, mutta joskus siihen on oikeus meillä kaikilla. Me kaikki nimittäin elämme muiden jälkikasvun seassa. Kiitos vaan kovasti siitä nautinnosta, jos kasvatus pitää sisällään vaikkapa eläinten sorron. Ihan terve aikuinen varmasti kasvaa hänestä, pikku Liisastanne tai Pekastanne.

Sanotaan vaikka näin… Koirani lähelle voi tuoda lapsen. Mutta lapsen lähelle en aina niin mielelläni vie koiraani. Miksi? Tuo söpöliini pikku prinsessa saattaakin tökätä koiraani silmään tikulla, ja koirani uhattaisi lopettaa sen puraistua pikku Lissua. Koska koiraa saa toki tökkiä millä esineellä tahansa ja minne hyvänsä, piste. Sen todistaa sadat tapaukset, joissa vanhemmat vaativat koiran lopettamista oman lapsensa soimaamisen sijasta.

Saatanan sairas on tämä maailma, en voi sanoa muuta. Edelleenkään.

2 comments

  1. kekkonen

    teksti bueno, fontti saatanasta, piti copypasteta ja lukea notepadilla

    1. Lotta

      😀 Kiitos palautteesta! Mitenköhän toi fontti sulla näkyy, kun omalla koneellani ainakin ihan selvää tekstiä on… Hmm… Täytyy tarkastaa asia, että miten näkyy muilla. Hyvä että teksti kuitenkin miellytti. :)

Vastaa