«

»

Mar 27 2010

Juice Leskinen

”Vielä aivan hiljattain, enon haudalla, oli todella hieno kuulla, kuinka äiti sisarineen lauloi Karjalan kunnailla. Sitä ei oltu harjoiteltu. Mutta esitys oli ehjä ja puhdas. Se olisi voitu äänittää ja siitä olisi tullut hitti.”

”Meillä oli bändissä Max Möller, jonka kanssa ei kerta kaikkiaan kukaan voi tulla toimeen − se oli semmoinen tyyppi että kun Tampereelta lähdettiin niin viimeistään Orivedellä se oli suututtanut kaikki muut. Ihan perussuomalaisella vittuilulla.”

”Onhan se tähti usein lahjattomin ja kuitenkin se tienaa eniten.”

”Petteri Salmisesta teki niin loistavan kitaristin se, ettei se itse asiassa ollut kitaristi. Petteri oli kosketinsoittaja. Se ei ajatellut niin kuin kitaristit ajattelevat.”

”Vuoden runoilija on kuitenkin vähän suppea nimitys. Aion tähdätä siihen, että minusta tulee vuosisadan runoilija.”

”Omasta mielestäni sopisin Anneli Tempakan ohjelmaan. Olen erilainen nuori. No kyllä nuori on erilainen jos se on 40-vuotias!”

”Seuraava kappale on sellainen, että voitte laulaa mukana jos osaatte. Niin että parempi kun pidätte turpanne kiinni.” (Yleisölle)

”Paljollako myyn tämän, niinkö? Älä ole hullu! Enhän minä nyt maatani myy!” (Yleisöläisen yrittäessä ostaa Leskisen kuuluisaa Suomen muotoista kitaraa)

”Lisäksi minä aion olla ensimmäinen ihminen joka kiipeää Mount Everestille taksilla ilman lisähappea.” (Haastattelijan kysyessä Juicen tavoitteita tuleville vuosille)

”Milloinkohan ensimmäinen känni olisi ollut… minähän en kovin montaa kertaa ole ollut kännissä, se viimeisin kerta tosin kesti 15 vuotta putkeen.” (Kysyttäessä, milloin Leskinen oli humalassa ensimmäisen kerran)

”Tilannehan on hyvin kiristynyt ja kun siihen lisätään ydinaseet niin eiköhän tämä koko paska kärähdä ja kohoamme ylöspäin koko saatanan sakki.” (Toimittajan kysyessä, uskooko Leskinen ylösnousemukseen)

”Miksi sinä yrität kiivetä siitä ylös, kun tuolla takana on portaat, sieltä mekin pääsimme tänne.” (Miehelle, joka yrittää yleisöstä nousta lavalle.”
”Oletko sä vähän tyhmä?” (Jatkokysymys samalle miehelle.)
”Tulkaas katsomaan, tässä on kaveri joka ei ole vähän tyhmä. Sinusta tulisi hyvä ministeri.” (Kommentti sen jälkeen, kun mies oli vastannut ”ei” edelliseen kysymykseen.)

”Hän on siitä omituinen mies, että hänen kengissään lukee Jalas. Ilmeisesti sitten myös hänen hansikkaissaan lukee Kädes. Ja jos hän ostaa pullon viinaa, niin siinä lukee Maksas. ”

”Nuorempana jaksoin kantaa stondiksella ämpärillisen vettä, mutta ei enää…. polvet ei kestä” -50v

Vastaa