«

»

Lok 17 2010

Go heterot!

Olen erittäin tyytyväinen siitä keskustelun ja julkisuuden määrästä jonka ohjelma homoliitoista synnytti kaikkialla. Oli ihmiset puolesta tai vastaan, on pääasia että aiheesta puhutaan. Onhan se jo aikakin ottaa asia esille kunnolla kun homous kaikkinensa niin hirveästi meitä muita kiehtoo ja ihmetyttää. Niin kovasti homous ihmisiä kiinnostaa, että he joka asiaa homon elämässä miettivät ja päivittelevät. Irstauden tasoa, makuuhuoneen meininkejä, isäsuhdetta, limaista ahdistelua ja viattomien miesten raiskaamista yleisissä vessoissa. Onhan tuo kerrassaan aivan kamalaa! Se nimittäin, että heterot jotka nämä kaikki asiat päässään ihan itse kehittelevät, syyttävät homoja sairaaksi sakiksi! Onhan se todellakin aivan päiviteltävää.

Mikä niissä homoissa nyt niin pelottaa?

Ilman adoptiotakin oli joka asia tapetilla ja jonkun julkimon homous sensaatiomaista. Miksi  heitä ollaan laittamassa ahtaalle, kun heitä haluamme tutkia ja äimistellä? Pelkoa se on, niinkuin yleensä jonkin asian kieltäminen on. Joko pelkää mahdollista homoutta itsessään tai sitä että osoiteltavat ihmiset käyvät vähiin homudenkin kohta ollessa hyväksyttyä ja normaalia. Ketä me heterot oikein sanotaan huonommaksi jos kaikki ovat hyviä? Itseämmekö muka??? Se olisikin aivan kamalaa olla rehellinen itsensä suhteen…

Homous on ollut vuosia esillä hyvin avoimesti. Lapset saavat homoudesta tietää kaiken tarpeellisen ja enemmänkin jo hyvin varhain. Sotia sekä kaikenlaista väkivaltaa, videopelejä, Marilyn Mansonia ja ties mitä kaikkea muuta, yritetään  syyllistää lasten pahasta olosta ja ikävistä tapahtumista. Joten eikö homojen esittely joka saippuasarjassa coolina asiana, ole siis homouteen ajavaa? Ajatelkaa että joku kasvattaa lapsestaan niin normaalin ja tasapainoisen kuin vaan pystyy ja sitten yllättäen se hautookin murhaavansa ihmisiä. Tai ryhtyy homoksi. Ja kaikki vain television ansiosta. Onhan se julmaa että niinkin terveen ja tasapainoisen mielen pääsi death metal yhtyeet tuhoamaan ja puhutettua murhaamaan.
Homokammoiset huomio! Homoja on jokaisessa sarjassa ja reality-ohjelmassa joten ihan ensimmäiseksi se televisio ulos asunnosta että terveen mielen omistava lapsenne ei saa vaikutteita ja aivopeseydy homoksi. Niin suuri vaikutus kaikella ympärillä olevalla viihteellä ja medialla kun on näköjään lapsiin nykyään. On hyvä ettei vanhempien tarvitse koskaan ottaa vastuuta mistään. Voi vaikka Teletappeja syyttää jos joku lapsen käytöksessä on outoa. Ja todella, Tiivi-Taavihan on homo. Me aikuiset päättelimme senkin asian jotta lapset eivät missään nimessä luulisi laukkua kantavan teletapin olevan normaali. Hyi hitto, eihän se laukku sopinut edes sen lehmäkuvioiseen hattuun!!!

Jos ihan vakavissaan asiaa ajattelee, homopariskunnat eivät kasvattaisi lasta sen enempää päästään epävakaaksi kuin heterotkaan. Mikään ei tue sitä, paitsi tietysti vetoaminen yleisesti hyväksyttyyn malliin isästä ja äidistä. Mutta mikään ei ainakaan minulle todista sitä, että heteroiden lapset olisivat kansalaisten a-luokkaa ja kaikin puolin hyvässä huomassa. Mielestäni he elävät usein valheellisessa, turvattomassa tai heidän silmilleen sopivaksi tehdyssä ympäristössä. Kasvaako heistä siis sen parempia ihmisiä, kun aikuiset pitävät huolen siitä että teletapistakin tuli homo?
Ihan itse me homoutta tuomme esille. Ja nimenomaan tavalla joka antaa vääristyneen kuvan asiasta. Lukemattomista muista aiheista puhumattakaan, joita lapset kuulevat ja kokevat tahtomattaan vanhempien tuodessa mielipidettään esiin.
Ei homojen lapsilla olisi homoutta elämässään yhtään sen enempää, mutta heillä se olisi sentään realistisella tavalla läsnä. Vanhempina olisi kaksi ihan tavallista perheen haluavaa ihmistä, eikä niitä heteroiden kuvaamia hassuttelevia ja irstaita raiskaajia. Tai jos olisi näin pahasti käynyt, missä adoptiossa tahansa, voisi jo adoptiosysteemiä hieman kyseenalaistaa.

Homot on in ja homottelu cool. Se on niin hieno sana. Antaa sen homouden nyt sitten olla valloillaan ja kukoistaa, kun sen perään me heterot ollaan niin paljon huudeltu!

Vastaa