Tagi arkisto:ihmisoikeudet

Syy 05 2012

Avatar of Lotta

Jos lapsi ei ole pyhä, onko mikään?

Mitä niin kamalaa on tapahduttava, jotta päättäjät ja viranomaiset havahtuisivat? Mikä olisi tarpeeksi saamaan aikaan muutoksen ennaltaehkäisevään suuntaan? Monesti eri tapahtumien yhteydessä on samat kysymykset nousseet esiin. Maailman muuttuessa enemmän ja enemmän sairaaksi paikaksi olla ja elää, ihmiset toistelevat kummissaan kysymystä, missä kulkee raja? Ja miksi on odotettava aina seuraavaa, pahempaa, järkyttävämpää ja epäreilumpaa, kun …

Jatka lukemista »

Syy 02 2012

Avatar of Lotta

On lottovoitto syntyä Suomeen

Ihan pienen pieni lähes vitutuksen kaltainen tuntemus valtaa ajoittain ihmismielen, kun typeryyttään alkaa pohtimaan maailman asioita liian perinpohjaisesti. Jos alkaa pohtimaan vaikkapa ihmiselämän arvoa, jälleen kerran, päätyy huomaamaan ettei ihmiselämälle ole tässä valtiossa arvoa vieläkään määritelty. Muuten kuin ettei sitä ole. Kyllä kyllä, tiedän narisevani samasta turhasta asiasta kuin monesti ennenkin ja monet muutkin. On …

Jatka lukemista »

Hei 27 2012

Avatar of Lotta

Erota ihmisoikeus perusoikeudesta

Oikeuksiaan selvittäessä on hyvä muistaa, että ihmisoikeudet ja perusoikeudet ovat eri asia. Jos aikoo omiin oikeuksiinsa vedota, on hyvä tietää mitkä oikeudet kuuluvat omien oikeuksien piiriin. Ihmisoikeudet ovat kansainvälisiä sääntöjä, jotka on määritetty kansainvälisillä sopimuksilla ja julistuksilla. Valtioiden välisillä ihmisoikeussopimuksilla on perustettu kansainvälisiä elimiä, joille valtiot ovat tunnustaneet oikeuden tutkia valituksia ja tehdä arviointeja jäsenmaiden …

Jatka lukemista »

Hei 29 2011

Avatar of Lotta

Vajaat vartijat vituttaa

Helsingin vankilassa muiden vankiloiden tavoin, on huutava pula vartijoista. Nimenomaan pätevistä sellaisista. Sen vuoksi työhön hyväksytään henkilöitä, jotka eivät saisi toimia vartijoina lainkaan. Luultavasti ketään johtoportaassa ei kiinnosta juurikaan, täyttääkö vartija vaadittuja ominaisuuksia, tai miten hän kohtelee vankeja. Sen voi päätellä siitä, kuinka vähän heitä kiinnostaa asiaan puuttua. Kenties heidänkin kätensä ovat sidotut, vartijapula saattaa …

Jatka lukemista »

Huh 29 2011

Avatar of Lotta

Lain lyhyt oppimäärä

Jos on tosissaan sitä mieltä, että laki on ehdoton oikean osoittaja sekä yhteiskunnan selkäranka, ei ole todellisen lakisysteemin kanssa ollut tekemisissä. Ei ole vielä oppinut eroa mielikuvan ja todellisuuden välillä. Ihminen silloin laista puhuessaan, puhuu siitä josta moni muu haaveilee. Todellisesta ja oikeudenmukaisesta laista. Sellaisesta laista, jota vastaan rikkominen olisi todellakin rikos ja tuomittava teko. …

Jatka lukemista »

Hel 19 2011

Avatar of Lotta

Paskan verran ihmisyyttä

Kun mieheni ilmoittaa puhelimessa kertovansa hyviä tai huonoja uutisia, tulossa voi olla aivan mitä tahansa. Joskus huokaisen helpotuksesta uutisen ollessa pienenmmän mittakaavan asioita, kun aina varautuu kuulemaan jotakin mahdollisimman huonoa. Joskus nimittäin putoaa todellisia pommeja, sellaisiakin jotka vain tämän tilanteen vuoksi pommin lailla vaikuttavat. Koska kaikesta aina löytyy hyvää, niin en suinkaan koe olevani onneton. …

Jatka lukemista »

Vanhemmat artikkelit «