«

Maa 30 2013

Avatar of Lotta

Jeesuksellakin on tunteet

Pääsiäisen kunniaksi syvennyin pohtimaan Jeesusta. Kyllä vain!

Kovinkaan moni ei luultavasti ole tullut ajatelleeksi Jessen tunteita, tai yrittänyt hänen sandaaleihinsa asettaa itseään. On mahdotonta ymmärtää kuinka vaikeaa hänelle on ollut sisäisen tyyneyden saavuttaminen kaiken hänen kokemansa jälkeen.

Hän teki kaiken oleellisen suuressa operaatiossa sielujemme pelastamiseksi, aivan varmasti ainakin vähemmän fantsun osuuden. Ansioluettelostaan huolimatta hän jää isänsä varjoon aina vain. Jumala on jumala, ja siksipä kaikki ovat hänen alapuolellaan. Voisi Jesse siitä huolimatta nousta edes hieman ylemmäksi.

Tuntuuko Jesse joskus siltä, että isäsi on kusipää?

NJ09

Ensin kertoi ainoalle pojalleen kylmän viileästi hänen kohtalonsa olevan kärsimykset ja julma kuolema. Itse vieläpä hyväksyi poikansa uhraamisen, eikä tehnyt elettäkään kohtalon estääkseen. Kaikki tapahtuva tulisi olemaan osa suurta suunnitelmaa, ei siihen sovi puuttua. Ei, vaikka on kaikkivaltias ja kykenevä mihin tahjansa.

Lisäksi jumala keksi hänen menetyksensä olevan ihmisten mieleen. Ei huonosti järkeilty, sillä suuren suosion jumala saavutti luopuessaan rakkaimmastaan.  Poikansa uhraaminen on suuri ja arevostettava teko, silloin jos sen tekee jumala.

Tuskin isä-poika-suhde on kaikkein ihanteellisin, vaikkakin anteeksi on annettu ja kaikki muu muodollinen hoidettu. Heillähän kai tapahtuu ihan luonnostaan tuo anteeksiantaminen ja nöyristely. Heidän piireissään käännetään toinen poskikin aina vain. Ainakin niin kauan kunnes mitta täyttyy ja silmä lähteekin yllättäen silmästä. Tiedä heistä, joskus on vaikea ymmärtää ja perässä pysyä. Varma olen kuitenkin siitä, että helppo ei ole ollut Jessen elämä. Ja mikä paskamaisinta, hänellä taitaa olla sellainen erikoiselämä, joka ei ihan oikeasti lopu koskaan. Onneksi on kyseessä pyhä mies ja pyhällä miehellä seesteinen henkisyys jonka avulla edetä ikuisuudesta seuraavaan.

Jos Jeesus jossakin kulmat kurtussa ja partaansa sukien pohtii elämäänsä, kokeekohan hän olevansa sittenkään ihan niin onnekas tai siunattu, kuin mitä hänen annettiin ymmärtää? Uskoisin epäilyksen hiipineen hänen mieleensä monia kertoja, muutenhan hän olisi erittäin typerä ja yksinkertainen.

Jeesushan ei tietenkään voi olla vajaa älyllisesti, sillä muutenhan me olisimme sitä kaikki häntä viisaana pitäessämme. Ajatelkaapa, jos paljastuisi että meitä on vedätetty. Että Jeesus ei olisikaan kaikkivoipa vapahtajamme, vaan olisimme nostaneet korokkoolle tavallista typerämmän miehen. Se olisikin jotakin aivan järkyttävää.

Saatan antaa vaikutelman, ettei Jeesus merkitse minulle juuri mitään. No, ei hän merkitsekään. En koe hänen vaikuttaneen omaan elämääni millään lailla. En ole nähnyt, aistinut tai kuullut hänen läsnäoloaan. Kaikki tietoni hänestä perustuu tarinoihin. Niiden mukaan kaikesta elämässäni olen kiitollisuudenvelassa taivasasukeille. En usko tässä asiassa ennen kuin saan todisteita.

Minua usein moititaan liian avarakatseiseksi, joten tässä tulee sitä suppeaa puolta nyt sitten. Tämä on niitä asioita, joihin ei vain voi sokeasti uskoa. Muuten saattaa koko elämänsä elää harhaoppien mukaan ja elämänsä tuhlata turhuuteen. Jos meitä pyydetään uskomaan, tai oikeastaan vaaditaan ja pelotellaan uskomaan niin uskomattomiin asioihin joita meille kerrotaan vaikkapa Jeesuksesta, olisi oikeus ja kohtuus saada edes jotakin todisteita tarinoiden tueksi.

Jeesus, ihan tosissani haluan tietää vastauksen. Kannattiko uhrautuminen ihmiskunnan puolesta? Jos edelleen vastaat kyllä, niin wautsi!. Joko on kyseessä uskomattoman suuri vakaumus tai vielä suurempi aivottomuus.

Jeesus saa joka tapauksessa olla onnellinen taivasasemansa tuomasta automaattisesta autuuden tunteesta. Muuten ihan varmasti vituttaisi. Sekin jo, että edes uhrauksesta hyötyneiltä ei kamalasti kiitosta heru meiltäkään.

Amen.

Kirjoittajasta

Lotta

Blogini aloitti blogipalvelun alaisuudessa kesällä 2010. Hyvin nopeasti huomasin, että tavallinen blogi ei riittänyt tarkoituksiini. Pian blogi siirtyi oman domaininsa alle.
Kirjoitin ensimmäisen kirjani 8-vuotiaana. Merkityksellisen tuosta lapsen kyhäelmästä tekee se, että tarina oli itse rakentamani ja piti sisällään selkeän juonen. Kirjassa on monta sivua kirjoituskoneella naputeltua tekstiä, oikeaoppisiin lukuihin jaettuna. Kirja sisältää monia sivistyssanoja, joita tuon ikäinen yleensä ei käytä.
Olen siis kirjoittanut niin kauan kuin muistan, mutta en ole löytänyt itseäni julkaisevana kirjoittajana. En ennen tämän sivuston luomista.
Toteutan parhaillaan suurinta unelmaani. Kirjoitan todellisesta elämästä, vaikka oma tapani sen näkemiseen ei kaikkia miellytä. Näissä kirjoituksissa pääosissa ovat todelliset ihmiset, hekin joiden olemassaolo usein yritetään unohtaa.

Vastaa