«

»

Hel 07 2013

Avatar of Lotta

Irti mun sossurahoista är yy

Yhyy kyynel, itkua tirisevää. Sitähän meillä riittää. Olemme tuhansien järvien maa. Niin paljon me itkemme. Itken vähän lisää, jotta eivät kuivu järvet.

YOF_027LMinun piti kirjoittaa aivan jotakin muuta, mutta aloinkin arvostella tämän maan kansalaisia. Ottaa niin päähän.
Ketä muutakaan edes kritisoisin? Kukaan muu ei ole mitään minulle velkaa. En odota sellaisilta ihmisiltä siis juuri mitään.
Kukaan tässä maassakaan ei ole minulle velkaa mitään, niin tuumaa nyt moni.
Kyllä on, sillä uskokaa tai älkää, ”On sinunkin asiasi, jos naapurisi seinä palaa”. Tai jotain sinne päin.

Sisukas kansa, yhtenäinen kansa, kansojen kansa. Ehkä joskus 50-luvulla, mutta että nykyään? Hah! Elämänsä lorvimiselle omistaneet kokevat olevansa oikeita ihmisiä muiden saamattomuutta kyttäämään.

Olemme naurettava, omaan ylimielisyyteemme kompastunut pienen pieni kasa kaksinaamaisia ihmisiä. Sitä on vaikea niellä, siksi uskottelemmekin olevamme jotakin suurempaa. No, me emme ole. Osaamme itsepetoksen, voi luoja miten hyvin sen osaammekaan! Pointsit siitä.
Rakastamme omaa erinomaisuuttamme, haluamme olla erinomaisen rauhassa. Olemme muukalaiskammoisia, emmehän edes naapurillemme puhu. Olemme siis kaikkea muuta kuin avoin kansa, mutta silti Timo Soini on lähes kuin eräskin Adolf sanoessaan tiettyjä totuuksia ääneen tietyistäkin asioista. Tekopyhää saatana sentään!

Kuljemme tunnetusti muita vältellen ja kumarassa. Ihmekös tuo, sillä peiliin on vaikea katsoa edes itse.

Hyvä, parempi, suomalainen. Itsepetos, vastaantaistelu, hyväksyminen. Siinä äidinkielen alkeita. Seuraavalla kerralla pääsemme itsesääliin, syyllistämiseen, luovuttamiseen. Myös alkoholi, masennus, itsemurha on syytä opetella.
Siinäpä se, suomalaisuus. Liian isot saappaat, kaatuminen ei käy mielessäkään. Ja sitten se harmittaa kun kompastuu. Oli pakko saada isot monot, muilla kun on isommat.

Ajauduin yön pikkutunteina tv-chatin lumoihin, siitä lähti näiden tuntemusten vyöry liikkeelle. Aivan, chatti johti tähän. Eikö ole noloa?

Minun pitäisi yrittää ajatella, että ei chatin keskustelijat anna kuvaa nykyihmisten ajatusmaailmasta sen laajemmin. Chatteihin nyt vain kasaantuvat kaikki mieleltään rajoittuneemmat. Yritän niin ajatella. Mutta kun eihän se niin voi olla.
Koko perkuleen kansa taitaa olla samaa sakkia, siis suurimmaksi osaksi. Mikä ihmeen sattuma ajaa mukamas kaikki vajaamieliset aina samaan aikaan samaan paikkaan? Ei niin mikään, ei edes chat. Me olemme ihan pimeä kansa, että näin nyt sitten tällä kertaa.

Chatissa on se jännä juttu, että ei oikeastaan ole väliä käsittelyssä olevalla aiheella. Kommentointi ja osaaottaminen on helppoa, kaikkeen käy samat laulut. Samaa kaavaa noudattaen keskustelu rullaa aina vaan. Vuodesta toiseen. Lyhyesti, häivy mun sossun luukulta. Siinä on aihe tiiviissä pähkinäisessä. Asiassa kuin asiassa.

Jos valivalivalittaa elämän kurjuutta ja rahojen riittämättömyyttä, onko se tehtävä chatissa huippuhalpaan euron per tekstari hintaan? Anteeksi, yleisesti hinta kaiketi on vain 0,99€ aina 160 merkin välein. Piltti-purkki maksaa reilusti alle euron, lapselle siitä pieni välipala. Rahat vähissä, valitse viisaammin.
Tiedän, olen kylmä kuon kuollut kivi. Olen pahoillani. Elämäni on niin kovaa. Se tekee ihmisestä tällaisen. Itken hieman, noin. Sniff.

Niinpä niin. Elämä on. Elettävä se on. Mälsääkin se on joskus. Varsinkin, jos somalit käyvät sossussa.

Chattiin liikeneviä euroja ihmettelee moni. Kun rahapuoli vedetään mukaan keskusteluun, niin sotahan siitä syttyy. Sota ei näissä tapauksissa laannu. Kukaan ei ole toista viisaampi, eikä asiaa kai helpota provosoivat kirjoittelijat.
Viittaan parhaillaan, kuulun niihin ärsyttäviin ja turhuuteen aikaansa tuhlaaviin viisastelijoihin, jotka provosoivat muita mielellään.

Kaikki keskustelut johtavat valtion tukiin ja taakkana olemiseen. Hallelujah! Ylistäkäämme Herraa! Mitä ihanin aihe pikku kinalle. Ja pikku pikku tekopyhyydelle. Sekä tietysti provokaatiolle. Tykkään siitä kovasti, se on niin helppoa.

Otetaan tuntojaan purkava yh-vanhempi esimerkiksi. Jos yksinhuoltajalla ei ole rahaa kuten hän chatissa itkee, niin sossuhan ihan hitsin varmasti hänen puhelinlaskunsa maksaa. Sen chattailun. Jokuhan sen vääryyden keksii, ja siitä alkaa motkottamaan. Hus paha yh-ihminen meidän rahoja kuluttamasta!
Puolustelua, syyttelyä, asiattomuutta, niitä ja paljon muuta seuraa.
Myös puolustus yksinhuoltajalta. Koska maahanmuuttajat sossussa käyvät, yksinhuoltajalla to-del-la-kin on oikeus puhelinlaskunsa sossussa maksattaa. Ja ihan vaan oikeudestaan valtion tukiin, tuo lasku on kasvatettava suureksi. Chat on siis hänen osaltaan oikeutettu. Miten vain, kaikkeen on suomalaisella oikeus. Somaleiden takia. Minä sanon, että ohhoh.

Ja sitten se onkin siinä taas sillä kertaa. Chat alkaa vaikuttamaan aivoihin ulostuslääkkeen tavoin.
Voi sitä paremmuuden määrää meissä oikeissa ja oikeutetuissa asukeissa tämän valtion. Me halveksumme kaikkea aiheessa somali menee sossuun, somali saa sossun possusta.

Kaikki kyttäävät toistensa tuloja sekä menoja. Niin tiiviisti, että oma talous joutuu hunningolle. Kilpaillaan siitä, kenellä on suurin oikeus tyhjentää sosiaaliturvan kassaa. Mitä helvettiä? Kenelläkään ei ole oikeutta siihen.

Itsenäisyys, se on meillä vasta saavutettu. Sen olemme mukamas nyt menettäneet, kun on EU:n jäsenyys ja vaikka minkä muunkin vuoksi. Kaikki mikä on vialla meillä, se on asioihimme puuttuvien ulkopuolisten vika. Syyttäminen on tunnetusti helpompaa kuin peiliin katsominen.

Itsenäisyys, mitäs me olemme sillä tehneet? Olemme käyttäneet arvokasta itsenäisyyttämme kuten kaikkea arvokasta maailmassa. Unohdamme sen, ellemme nosta esiin silloin kun hyödymme jotakin tuosta eleestä.
Kukaan ei tunnu ymmärtävän, saati arvostavan mitään siitä, mitä on tosiaan koettu tai annettu itsenäisyytemme vuoksi aikana ennen monia meistä.

Monelle itsenäisyys ja tämän maan kansalaisuus tarkoittaa lupaa olla saamaton ja sosiaalituen piirissä. Suomalaisena siihen on oikeus!

Syyttäkäämme EU:ta, he veivät itsenäisyytemme. Kuinka moni tuon perustelee sujuvasti? En minä ainakaan. Eikös nykyään haluta yhtenäisyyttä, vapaata maailmaa, veljeyttä ja muuta kivaa? Ei se sitten kelpaa sekään.
Ihan oikeasti, itse me kaiken täällä sotkemme!

Onneksi olemme kaikesta huolimatta hyviä ja suurisydämisiä. Me otamme kantaa kaikkeen glopaalisti ja humaanisti ja tasa-arvoisesti. Koko maailman asiat ovan yhteisiä, kaikki liikuttaa kaikkia. Kunhan meidän asiamme ovat omiamme.
Hommaamme kummilapsia maista, joissa emme ole käyneet tai joiden asiat eivät todella meitä kosketa.
Jos jossakin päin maailmaa tsunami pyyhkäisee ihmisiä tieltään ja tuhoaa kaupunkeja, me suremme. Me raportoimme katastrofin sydämestä suoraan ihmisten tunnekeskuksiin. Kaikki itkevät ja viettävät hiljaisia hetkiä. Booring!

Kolme s-kirjaimella alkavaa sanaa kansastamme ovat nykyään saamattomuus, sisuttomuus ja saatanallinen tyhmyys.
Kolme k-kirjainta sopii meihin myös. Kateus, katkeruus, kyttäys. KKK.

Entäs minä, kuka helvetti minä luulen olevani? Ihan pokkana sanon, että muut ovat hanurista. Tietysti, olen suomalainen. Se on oikeuteni, olen ylijumala. Saatanallinen tyhmyys, löytyy. Saamattomuus, myönnän. Sisua ihan kivasti, juurihan sisukkainta kansaa halvensin.

Jälleen kerran, yhyy kyynel. Tule, haasta ja raahaa vankilaan.
Mielummin rajoitettu vapaus, kuin vapaus itsensä pettäneenä. Sellainen vapaus, se muuttuu hyvin pieneksi vankilaksi. Katsokaa vaikka itsemurhatilastoja.

Ai niin, itkun tirinää vielä tähänkin. Muistan myös niistää.

Kirjoittajasta

Lotta

Blogini aloitti blogipalvelun alaisuudessa kesällä 2010. Hyvin nopeasti huomasin, että tavallinen blogi ei riittänyt tarkoituksiini. Pian blogi siirtyi oman domaininsa alle.
Kirjoitin ensimmäisen kirjani 8-vuotiaana. Merkityksellisen tuosta lapsen kyhäelmästä tekee se, että tarina oli itse rakentamani ja piti sisällään selkeän juonen. Kirjassa on monta sivua kirjoituskoneella naputeltua tekstiä, oikeaoppisiin lukuihin jaettuna. Kirja sisältää monia sivistyssanoja, joita tuon ikäinen yleensä ei käytä.
Olen siis kirjoittanut niin kauan kuin muistan, mutta en ole löytänyt itseäni julkaisevana kirjoittajana. En ennen tämän sivuston luomista.
Toteutan parhaillaan suurinta unelmaani. Kirjoitan todellisesta elämästä, vaikka oma tapani sen näkemiseen ei kaikkia miellytä. Näissä kirjoituksissa pääosissa ovat todelliset ihmiset, hekin joiden olemassaolo usein yritetään unohtaa.