«

»

Syy 30 2012

Avatar of Lotta

Sanattomuus on ihmisen suurin onnettomuus

En tarkoita mykän olevan onneton. Sanattomuudella tarkoitan jotakin aivan muuta.Isäni oli verbaalinen nero, vaikka ei kyennyt avautumaan itseään auttaakseen. Mies joka osasi selittää kipeätkin asiat juuri oikealla tavalla, murentui oman sulkeutuneisuutensa alle.
Isäni puhui usein henkisen perinnön tärkeydestä. Hän toivoi jättävänsä meille tyttärille jotakin, josta voisimme olla ylpeitä. Itse sain juuri sellaisen perinnön kuin isäni toivoikin, ja suuresti kiitos siitä. Se on kantanut monen yli elämäni varrella. Tuon perinnön ansiosta ymmärrän itseäni, ja pelottavista oivalluksista huolimatta pystyn katsomaan peiliin. Minä tunnen itseni, kohtaan itseni. Ja sitten osaan nauraa.

Häneltä on myös tarttunut rakkauteni sanoihin. Niiden uskomattomaan voimaan ja tärkeyteen. Olen nähnyt, mitä pahimmillaan tekee ihmiselle omaan itseensä käpertyminen, ja oman itsensä kääntyminen omaksi vihollisekseen.
Jos joskus sanoja ei ole, on jäljellä aina läheisyys. Sen opin onneksi isältäni myös. Kun keinot ovat loppu, hiljaa oleminenkin auttaa. Sielujen sympatiaa on, kun lähellä on joku joka sen hiljaisuuden ymmärtää.

Loppujen lopuksi, kaiken puhutun ja jaetun viisauden jälkeen, muistan parhaiten hiljaisuuden.
Hiljaisuus ei salaa pääse laskeutumaan, ei silloin kun se laskeutuu yleensä niin sanavalmiin ihmisen ylle. Ehkä siksi tuon hiljaisuuden muistan, se kun osoitti puhumisen ja sanojen arvon paremmin kuin mikään muu.
Minä kiipesin hiljaisuudessaisäni syliin, ja me olimme hiljaa. Pitkiäkin aikoja.
Tuon kaiken muistaminen on niin arvokas asia, että en edes ole yrittänyt sanoiksi sitä koskaan pukea. Se ei onnistuisi. Se on jotakin, jonka voin tuntea, en selittää.

Isäni henkinen perintö voi hyvin ja elää vahvana vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Kahdenkymmenen vuoden, jotka olemme eläneet ilman hänen fyysistä läsnäoloaan.

Oli hän muulle maailmalle mikä hyvänsä, isänä hän teki parhaansa. Se riittää minulle, tyttärenä kun en muuta voi vaatiakaan.

Muutamia isäni viisaista sanoista löydät täältä.

 

Kirjoittajasta

Lotta

Blogini aloitti blogipalvelun alaisuudessa kesällä 2010. Hyvin nopeasti huomasin, että tavallinen blogi ei riittänyt tarkoituksiini. Pian blogi siirtyi oman domaininsa alle. Kirjoitin ensimmäisen kirjani 8-vuotiaana. Merkityksellisen tuosta lapsen kyhäelmästä tekee se, että tarina oli itse rakentamani ja piti sisällään selkeän juonen. Kirjassa on monta sivua kirjoituskoneella naputeltua tekstiä, oikeaoppisiin lukuihin jaettuna. Kirja sisältää monia sivistyssanoja, joita tuon ikäinen yleensä ei käytä. Olen siis kirjoittanut niin kauan kuin muistan, mutta en ole löytänyt itseäni julkaisevana kirjoittajana. En ennen tämän sivuston luomista. Toteutan parhaillaan suurinta unelmaani. Kirjoitan todellisesta elämästä, vaikka oma tapani sen näkemiseen ei kaikkia miellytä. Näissä kirjoituksissa pääosissa ovat todelliset ihmiset, hekin joiden olemassaolo usein yritetään unohtaa.