«

»

Syy 28 2012

Avatar of Lotta

Isältä tyttärelle, elämän varrelle

   — Jari Lesonen  • 1958-1992

”Kun näyttelee hullua oikeassa paikassa, pääsee monesta asiasta helpolla. Jos oikeasti on hullu kaiken lisäksi, ei tee edes mitään väärää hulluksi ryhtyessään.”

  • Hullu saa ja TÄYTYY olla, tyhmä ei koskaan.
  • Suurinta tyhmyyttä on vittuilla hullulle.
  • Kliseet on moneen kertaan kuultuja, mutta ei ne siksi ole huuhaata. Ihmiset luulevat pitkään käytetyn viisauden menevän vanhaksi, ja tyhmyydessään vähättelevät isoa ajatusta.
  • Mielummin käpylehmä jota surkutella, kuin satoja leluja joilla ei ehdi leikkiä ja saada irti sitä surkuttelunkaan elämystä.
  • Jos ihmisellä on todellinen nälkä, se syö vaikka pieniä kiviä.
  • Tarkkaile koiran omistajaa jos haluat koiran luonteen tietää. Omistajasta selviää kaikki oleellinen koiran osalta.
  • Ole mielummin silmä kovana kuin korva tarkkana. Silloin näet mitä kädet tekee suun soidessa.
  • Rohkeutta on pelätä, vahvuutta uskaltaa olla heikko. Jokainen tuon joskus oppii.
  • Uskomisen vuoksi uskominen antaa vain oikeuden vältellä vastuuta, syyllistää jotakin muuta teoistaan ja saada anteeksi asioita, joita ei ole ehtinyt edes katua.
  • En usko Jumalaan, uskon Taivaan Isään. Oikeassa elämässä uskon vain itseeni.
  • On uskon asioita, itse uskon tiedon asioita. Tiedon hyväksyminen ei ole paha juttu, se antaa uuden tavan uskoa.
  • Herran haltuun olisi helppoa antaa koko elämä, paitsi jos ei usko helppoon elämään.
  • Jos uskot suojelusenkeliin, luovutat vastuun itsestäsi mielikuvitushahmolle. Siinä syy, miksi ihmiset taivaan kiroaa kun jotain sattuu. He pettyvät johonkin, jota ei ole olemassakaan. Syyttelylle on oltava kohde, sen sijaan että katsoisi eteensä suojatiellä.
  • Elä niin kuin kuolema olisi jo saamassa sinua kiinni, kuole muistellen kilpailua hymyillen.
  • Parhaat ihmiset lähtevät nuorina. He saavat lyhyemmässä ajassa elettyä eri tavalla, usein enemmän. Voi kuolla monella tapaa, mutta itsetuhoisuus nuoren ihmisen kuolemaan joka tapauksessa vie.

”Tyhmä ei kannata olla, mutta tyhmää kannattaa näytellä joskus tietyissä tilanteissa. Toimii paremmin naisilla kuin miehillä.”

  • Täytyy kadottaa, jotta voi löytää. Tai jotta ymmärtää edes aloittaa etsimisen.
  • Vasta pohjan tullessa vastaan, huomaa olleensa matkalla sinne.
  • Kuolemaa ei pidä pelätä. Elämä on kuin pitkä päivä. Heräämme ja illalla menemme väsyneinä nukkumaan.
  • Elämä on lahja. Joskus se saatttaa muistuttaa rumaa maljakkoa, jolloin siitä on päästävä eroon.
  • Ihan turha perustella mitään sillä, mitä toinen saa tai ei saa. Otatko tikun pyllyysi jos toinen ottaa ensin?
  • Normaali on tarpeellinen sana ihmiselle, jolla on tarve todistaa omat outoutensa normaaleiksi.
  • Jokainen pelkää kuolemaa, niin minäkin. Jos kuitenkin pelkää enemmän elämää, kuolemalta otetaan pois kaikki se, joka saa ihmisen sitä välttelemään. Silloin voit vain kuolla.
  • On ihmisen tyhmyyttä luulla, että mitään korkeampaa voimaa ei ole. Ihminen ei voi olla kaikkein suurin, muuten olemme kusessa.
  • Raamattu on viisas kirja, mutta täytyy muistaa sen olevan ainoastaan ihmisten käsien työtä.
  • Vedessä ei kannata ulostaa, sillä kakka kelluu. Opettele tekemään nolot asiat niin että todisteet eivät ole esillä.
  • Julkisilla paikoilla on käyttäydyttävä, tässä on kolme muistettavaa asiaa. Älä kaiva nenää, älä piereskele, äläkä kaivele muniasi. Jos olet tyttö, jätä pois viimeinen sääntö, muuten samat asiat koskevat kaikkia.
  • Jos itsemurha vie helvettiin, en edes halua taivaaseen. Siellä kun on pomona siinä tapauksessa täys mulkku.
  • Ihmisen kroppa on temppeli, joka on rakennettu yhtä jumalaa palvellakseen.
  • Elämän tarkoitus on elää hyvä elämä.

Kirjoittajasta

Lotta

Blogini aloitti blogipalvelun alaisuudessa kesällä 2010. Hyvin nopeasti huomasin, että tavallinen blogi ei riittänyt tarkoituksiini. Pian blogi siirtyi oman domaininsa alle. Kirjoitin ensimmäisen kirjani 8-vuotiaana. Merkityksellisen tuosta lapsen kyhäelmästä tekee se, että tarina oli itse rakentamani ja piti sisällään selkeän juonen. Kirjassa on monta sivua kirjoituskoneella naputeltua tekstiä, oikeaoppisiin lukuihin jaettuna. Kirja sisältää monia sivistyssanoja, joita tuon ikäinen yleensä ei käytä. Olen siis kirjoittanut niin kauan kuin muistan, mutta en ole löytänyt itseäni julkaisevana kirjoittajana. En ennen tämän sivuston luomista. Toteutan parhaillaan suurinta unelmaani. Kirjoitan todellisesta elämästä, vaikka oma tapani sen näkemiseen ei kaikkia miellytä. Näissä kirjoituksissa pääosissa ovat todelliset ihmiset, hekin joiden olemassaolo usein yritetään unohtaa.