«

»

Kes 15 2011

Tein minä matkan poliisiin

Ilmeisesti tulin joskus sellaiseen päätelmään yrittäessäni kaikkea tässä maailmassa ymmärtää, että poliisi voisi olla ihan kiva mies tapailtavaksi.
En edelleenkään osaa sanoa mitään sellaista elämästäni, jota ihan todella ja aidosti katuisin. En sitten niin mitään. Edes tätä poliisin kanssa deittailua en kadu, vaan otan kokemuksesta kaiken mahdollisen irti oppimatskuna. Poliisi deittihistoriassani tosin hieman hävettää, varsinkin silloin kun muut ympärilläni eivät säästele ivan ja naurun määrää asiasta kertoessani.

Ei saisi yleistää, ei tietenkään. Siksipä annoin mahdollisuuden poliisinkin osoittaa olevansa hänkin vain ihminen. Jos miestä ei hänestä löytyisi, niin edes ihminen. Näin minä kaiketi ajattelin asian, ja niin sen itselleni jollain lailla selitän edelleen.
Mutta yksin on mahdoton yrittää saada mitään aikaan, niinhän se on jos toinen ihminen on kyseessä. Ei sikaakaan helpolla saa muuttumaan vähemmän sikamaiseksi vaikka sille pukisikin söötin rusetin ja tunkisi saparon vielä sisään sinne erääseen paikkaan näkymää häiritsemästä. Jokin kokonaisuudessa silti mietityttäisi. ”Hei auttakaa nyt vähän kaverit! Mikä tässä tyypissä oikein häiritsee?” Koska ei oikein keksi yhtä oikeaa syytä irvikuvan viallisuudelle, siloteltu sika on vain vittumainen kaikin puolin, ja koko olemukseltaan.
Ja niinpä niin, vähän vastaava oli oma kokemukseni.

Siitä pienet pointsit, että edes yritin poliisin kanssa saada synkat kohdilleen. Miksi se olisi pointsin hieno asia, en tiedä. Mutta myönnän vieläpä, että epäonnistuin siinä pyrkimyksessäni aivan totaalisesti. Huomasin oikeastaan jo toisena päivänä suuressa rakkaustarinassamme selviä merkkejä tuon miehen mädästä ajatusmaailmasta ja petollisuudesta. Meninkö ja sanoin hei hei? En, kun olin kahdessa päivässä saanut niin paljon huutoa ja läksytystä ystäväpiirissäni, niin tietenkään en voinut luovuttaa. Jollekin olin varmasti jotakin todistamassa, eniten itselleni lopulta. En voinut uskoa että poliisi todella oli ihmisenäkin niin epäonnistunut kaikin tavoin. Se järkytti vaikka ei täysin yllättänyt, ettei etsimääni hyvää löytynyt täysin kusipäisen, mieleltään kypsymättömän, irrallaan todellisuudesta elävän, idiootin, omahyväisen, pelkurin ja poliisiakin halventavan kokovartalomulkun sisimmästäkään sopukasta. Vitutti jo niin kovin oma tyhmyyskin kaikkien varoiteltua minua, että pakko oli pari päivää jatkaa jonkin etsimistä tuosta oksennuksesta.
Onneksi sentään edes kahdessa viikossa sain tarpeeksi näyttöä siitä, että poliisit eivät ole mun juttuni. Aivan sama kuinka monta unelmaihmistä heissä olisi tuolla jossakin, ei kiinnosta. Oma kokemus on aina paras perusta olla jotakin mieltä. Ja jotkut asiat ovat niitä, joissa annetaan tasan yksi mahis. Poliisi on sellainen yhden miehen varassa oleva käsite. Jos menee ja antaa poliisille mahiksen näyttää ihminen itsestään, ei sitä virhettä tee toiste jos se mahis poliisin puolelta käytetään huonosti. Tasan yksi mahis. Joko ei enää koskaan lähesty poliisia ilman epäluuloa, tai sitten kiintyy ja ottaa poliisin kumppanikseen loppuelämäkseen. Eli siis joka tapauksessa yksi mahis.

Poliisi eli täysin omassa todellisuudessaan muita aliarvioiden, aivan niin kuin kunnon poliisin kuuluukin.
Ei, en niellyt hänen odottamallaan innolla tarinoita hänen työnsä vaaroista. Innosta itse ilmiliekeissä leimuten hän kuvaili menonsa sisään narkkareiden asuntoihin, upeiden liikesarjojen avustamana. Ikkunan läpi kuin ninja.
En saanut hahmotettua tilannetta uskottavasti mielessäni, vaikka poliisi esitti sen edessäni olohuoneessaan. Ilman ikkunaa ja narkkaria tosin.
Muistan vuosien jälkeenkin tuosta tilanteesta oman uskomattoman pokkani sekä sen järkyttävän oivalluksen, että naiset siis todella lähtevät mukaan niillä samaisilla actionstoryesityksillä iskettyinä. Niin itsevarmana poliisi esitti askelkuviotaan, että sen täytyi olla tuttua puuhaa. Ja niin aidosti hän laimeasta reaktiostani heti menetti tuon samaisen itsevarmuutensa, että muut naiset olivat kaiketi reagoineet toisin. Olen pahoillani, ei ollut tarkoitus olla tahditon.
Kysyin esityksen loputtua kyllä tarkentavan kysymyksen, jonka siis pitäisi kertoa jonkinlaisesta kiinnostuksestani. Miksi hän ei mene koskaan ovesta sisään ikkunan sijaan? Noh, tietenkään viidennessä kerroksessa ei ole muuta vaihtoehtoa, jos alaovi on lukossa. Voi olla näinkin, mutta omasta mielestäni kun viidennessä kerroksessa ikkuna ei ole vaihtoehto missään tapauksessa. Ellei sitten todellisena erikoismiehenä jopa korkeuksissa sisään mennä kierrepotkulla sen vaivattomuuden vuoksi, ehkä. Ovesta kulkemisen olevan pois suljettu ehdottomasti tilanteen laadun vuoksi, niin kenties..? Oma ajatukseni on takkuillut jostakin syystä tuon keskustelun jälkeen ja jättänyt vastauksen pohtimisen väliin.

Poliisi todisti siinä sekoilunsa sivussa senkin, että inho ja viha jotakin asiaa taikka ihmisryhmää kohtaan on usein oman itsensä peittelyä. Minäkin poliiseja halveksivana menin ja sekaannuin sellaiseen. Niin kuin tämäkin poliisi narkkivihansa yllättäen unohti ja olikin puolustamassa päihteitä, kun kotietsintä hänen kotiinsa tehtiin. Etsintä poiki huumausainerikoksesta syytteen, sekä muiden laittomuuksien vuoksi kasan muita syytteitä myös.
Kun törmäsimme sattumalta romanssimme lopahdettua, hänen kuulumisensa oli kotietsintään keskittynyttä vaahtopäistä hehkutusta. Itse en löytänyt asian siistiä puolta hänen tavoin, mutta ymmärsin hänen olevan kaikin puolin epäonnistunut jopa poliisina, kun virkaveljet hänen kotinsa olivat menneet tonkimaan. Se oli minulle merkki siitä, että kaikki yhteydet häneen oli syytä räjäyttää. Poliisi joka on poliisien epäsuosiossa, on todella huonosti hommat hanskassa pitänyt. Tässä tapauksessa sotkut, joista en halunnut enempää koskaan tietääkään, aiheuttivat tuon poliisin poistumisen lopulta poliisivoimista kokonaan.

En hakenut tietoisesti juuri sellaista kaikkein paskinta esimerkkiä poliisin kanssa lähtiessäni sivistynyttä kanssakäymistä etsimään. Minulla on sellainen kumma tiedostamaton kyky saada kaikki ääripäät elämääni kaikista mahdollisista asioista. Mutta se on ihan käsitelty ja hyväksytty asia, en minä mitään kaipaakaan sieltä ääripäiden välimaastosta. Mutta että poliisistakin sain rankimman mahdollisen epäonnistujan eteeni, se on jo käsittämätöntä kuitenkin. En tiennyt miten paska ihminen voikaan olla, poliisina niinkin irvokas. Tuskin kukaan poliisi kaipaa myöskään minua elämäänsä, mutta jos kaipaisi niin mahis oli ja meni jo. Minä saan ainakin oikeutetusti poliisia halveksia, aivan avoimesti. Minä sentään helvetti sentään tiedän jopa sen, mitä oli tuo kaikki kun se piti muuttaa seksiksi. Juuri kukaan tutuistani ei lähtisi poliisin kanssa ihan alastomiin leikkeihin sentään. Ei pelkästään typerää, vaan myös rohkeaa. Kokeiltu on poliisi ilman virkapukuakin. Ja aina se on sama pettymys.

Poliisin arvostelu sänkyhommissakin on ihan luontevaa minulle, vaikka muuten en miesten kanssa kokemista sänkyasioista yleensä huutele. Poliisin kanssa koetut asiat kiinnostavat ihmisiä, joten jaettavaksi ne on silloin tarkoitettu.  Miehet lähes aina haluavat tietää millaista on sekaantua sikaan. Siis jos mainitsen poliisista samassa sängyssä.
En muista. Toisella kerralla kesken aktin ilmoitin lähteväni, saadessani viestin minua kiinnostavan miehen etsivän minua läheisessä baarissa. Aivan. Luin siis seksin aikana tekstiviestejäni. Olisinhan toki siis itsekin voinut enemmän panostaa, mutta en kai halunnut. En muista.
Joka tapauksessa siis lähdin ja ilmoitin ottavani taksirahat poliisin lompakosta. Enkä enää koskaan aikonut myöskään takaisin tulla. Niin hyvin ihmisellä toimii psyyke, että se on tuhonnut itseltäni muistista nuo muutamat, yleensä muiden miesten kanssa mieliin jääneet vastaavat kokemukset. Tai no, vastaavia kokemuksia ei ole. Seksistä jos puhutaan, niin periaatteessa vastaavat kokemukset.

Tiedättekös neuvon auktoriteettien edessä oleminen jos jännittää? Kuvittelee jännittämänsä ihmisen paskalle istumaan, niin auktoriteettiasema ei niin kummoiselta enää tunnukaan.

Kokemuksestani kullanarvoisin on hetki jolloin omissa silmissäni poliisin arvokkuus ja uskottavuus entisestään pieneni mielessäni.
Jos kylässä ollessaan saa käsiinsä kaappiin siististi ripustetun virkapuvun, se suorastaan vaatii päälle pukemista ja pitkin pihamaita juoksemista. Se oli mahtava kokemus jostain kumman syystä, rikollistakin lisäksi kuulemma. Monta kokemusta samassa hetkessä.
Rintataskussa oli pieni opaskirjanen kaiken varalle. Rikosten koodit taisi olla ainakin lueteltuna, eihän niitäkään turhaan kannata opetella ulkoa.
Kirmailin haalari ylläni ja selailin välillä itselleni vitsikirjan muodossa esiintynyttä vihkosta suurella riemulla. Poliisin sivussa lähes itkiessä ja anellessa minua lopettamaan hänen asunsa häpäisyn ja uransa vaarantamisen. Tuota hetkeä en vaihtaisi mihinkään. Ihan itse hän sen suustaan päästi, nimittäin totuuden siitä minkä varassa hänen miehisyytensä oli. Virkapuvun vuoksi hän todella oli kerrankin aidosti peloissaan.
Kaikkein tärkein oivallus tuosta hetkestä on se, että en tuntenut sääliä, katumusta tai minkäänlaista heltymisen tarvetta. Yleensä miehen itku aiheuttaa edes jonkin liikahduksen naisen sisimmässä.

Syy poliisin halveksintaani ei ole onneksi vain huonon seksikokemuksen varassa. Niin huonolle pohjalle en perusta tunteettomuuttani poliisien elämää kohtaan. Tuo kaikki oli ainoastaan piste iin päälle.
Minulla ei enää nykyään ole halua ymmärtämisen yrittämiseenkään, syitä välimatkan kasvattamiselle tulee jatkuvasti uusia. Ei ne poliisit ole yksinään asioita sotkemassa, ei tietenkään. Mutta pelottaa huomata millaisia irvikuvia kelpuutetaan meidän henkeä ja rauhaa turvaamaan. Siihen pitäisi puuttua. Pitäisikö tässä olla jotenkin luottavaisin mielin, kun poliisiksi pääsee kuka tahansa? Jos minä saan poliisin armoa anelemaan ilman mitään yritystä, niin millä perusteella hänet on valtion selkärangan osaksi hyväksytty? Järkyttävää.

Muutama kuukausi poliisin jälkeen tapailin hetken miestä, joka oli enemmän sellainen kotoisan oloinen. Sieltä poliisin vastapuolella olevasta ääripäästä oleva vanha tuttuni vei hetkellisesti jalat altani.
Hän pohdiskeli olenko edelleen luotettava, poliisia tapaillut kun vaikuttaa pakosti epäilyttävältä. Jo ihan mielenterveyden kannaltakin.
Mies kysäisi, mikä hänestä tekee poliisia paremman  ihmisen, jonka luottamusta en haluaisi menettää?
Poliisi ei ollut mies toisin kuin kysyjä. Miehiä kunnioitan, niin yksinkertaista se on.

Ai niin, haastakaa oikeuteen rikkomuksistani. Ei haittaa, oli sen arvoista.

Vastaa