«

»

Tam 13 2011

Avatar of Lotta

Oikeussalissa ei mikään ole pyhää

Raamatun todellinen arvo tai merkitys on monesti nollaa pienempi tilanteessa, jossa kirja on olevinaan hyvinkin suuressa roolissa. Eli samalla kun sen tarkoitus olisi symboloida oikeamielisyyttä tai rehellisyyttä, sen tekstejä vastaan rikotaan räikeästi.

Usein kuulee sanottavan, että ihminen menettää uskonsa. Se vain menettää uskonsa, toivonsa ja elämänilonsa. Toisinaan ihminen ei  osaa sanoa mihin asiaan se uskonsa menetti, mutta uskoa ei löydy enää siihen epämääräiseenkään. Ihminen vain menetti uskonsa.

Joskus taas käy niin, että uskoa jotakin asiaa kohtaan ei oikeastaan ollut olemassakaan,  mutta siitä huolimatta olematontakin uskoa edelleen menetti lisää.
Itselleni on käynyt niin. Uskon menetin johonkin, johon en edes uskonut. Oikeuslaitokseen.

Esimerkkinä mainitsemastani Raamatun ristiriitaisesta olemassaolosta, otan tarkasteluun raamatun oikeussalissa.
En siedä ristiriitaisuuksia, varsinkaan taholta joka yrittää olla uskottava ja yläpuolellani. Tuollaisen tahon täytyisi jotenkin osoittaa olevansa arvostukseni ansaitseva, ja vaikkapa jämäkkyydellä tai uskottavuudella se osoittaa. Kunnioitustani kun ei saa ainakaan siten, että yrittäessään naulata lattiaan uskottavuuden mattoaan kiinni, samalla vetää sitä jalkojensa alta pois.

Mennessäni muutama vuosi sitten oikeussaliin todistajan roolissa, minun ei tarvinnut vannoa valaa. Olin syytetyn vaimo, joten vala ei koskenut minua.
Minulla on oikeus olla todistamatta lainkaan asiassa, jossa puolisoni on osallisena. Koska kuitenkin puolisoni kanssa pidimme todistustani järkevänä, oletin olevani muiden todistajien kaltainen päättäessäni ryhtyä todistajaksi. Halusin siis valan vannoa, koska mielestäni jokaisen saliin astuvan todistajan kuuluisi niin tehdä. Sain vannoa valan, mutta minulle muistutuksena mainittiin todistukseni olevan silti tietyllä tavalla eriarvoinen. Puoliso automaattisesti katsotaan ihmiseksi, joka toimii syytetyn kumppaninsa edun mukaisesti. Eli siis mahdollisesti valehtelee. Totta, en minä ainakaan puolisoni tilannetta pahentamaan menisi. Mutta on tuo ajattelutapa siltikin aivan naurettava.

Oikeudenkäynnissä on todistajia, molempien osapuolten paikalle kutsumia. Oli todistaja ystävä, vaimo tai vaikka tuntematon sivullinen, mielestäni vaimo ei ole todennäköisempi valehtelija kuin muutkaan. Jos todistajaksi halutaan joku nimetä, kyseessä on aivan varmasti henkilö, joka tietoineen on avuksi kutsuvalle osapuolelle. En ainakaan usko kenenkään haitaksi olevaa todistajaa itse nimeävän.
Tuossa kyseisessäkin oikeudenkäynnissä vastapuolen todistajina toimi uhrien ystäviä. Ystävä on läheinen siinä missä puolisokin, mutta siis lain silmissä kuitenkin uskottavampi jostakin käsittämättömästä syystä. Ja vieläpä puolueeton todistaja. Tuossa ei ole logiikan häiventäkään. Yhtä lailla ystävä luultavasti todistaa mahdollisimman suotuisasti ystävänsä kannalta, kuin puolisokin oman puolisonsa kannalta.

Jumala ei ole oikeussaleissa läsnä, tai ei läsnä ollessaan ainakaan hyväksyen seuraa salin toimintaa. Ei todellakaan, jos Jumala on niiden arvojen ja oikeuskäsitteiden takana joista Raamatussa puhutaan. Siksipä en käsi raamatulla valaani vannonut, vaan omantuntoni kautta. Tuntui, että olin mieheni lisäksi salissa ainoa joka suhtautui tilanteeseen edes jonkinasteisella kunnioituksella ja vakavuudella. Meillä todella oli jotakin hävittävää, ja sen vuoksi halu asian totuudenmukaiseen käsittelyyn. Vastapuolen todistajat puhivat ristiin ja antoivat tapahtumista täysin valheellisen kuvan. He vannoivat Raamatun nimeen puhuvansa totta, mutta eivät niin tehneet. Se tuli ilmi selvästi, sillä he eivät edes yrittäneet olla vakuuttavia. Kuitenkin ollessaan luotettavia todistajia oikeuden silmissä, heidän todistuksensa olivat uskottavia ristiriitaisuuksista huolimatta. Tai ainakin minun todistustani uskottavampia, sillä minähän olin syytetyn vaimo. Vaimo, joka isänsä haudan kautta vannoo puhuneensa totta. Uskoo ken tahtoo, itse tiedän puhuneeni lainkaan totuutta muuntelematta. Joten kyllä suoraan sanottuna vitutti, kun meidän uskottavuutemme jäi toiselle sijalle täysin onnettoman esityksen rinnalla.

Raamattu sanoo paljon totuudessa pysymisestä, samoin kuin oikeuden toteutumisestakin. Oikeussali ei ole oikeuden toteuttamisen paikka, se on tullut selväksi. Eikä siellä totuudellakaan ole juuri arvoa. Siksi Raamatun voisi jättää oikeussalista pois ja ilman sen pilkkaamistakin ihmisten oikeuksia polkea. Riittää että oikeuslaitos tekee ihmisen elämästä arvottoman ja oikeudenmukaisuudesta vitsin. Jotakin se voisi edes pitää pyhänä. Raamattu kun on joillekin ihan oikeasti pyhä kirja.

Kirjoittajasta

Lotta

Blogini aloitti blogipalvelun alaisuudessa kesällä 2010. Hyvin nopeasti huomasin, että tavallinen blogi ei riittänyt tarkoituksiini. Pian blogi siirtyi oman domaininsa alle. Kirjoitin ensimmäisen kirjani 8-vuotiaana. Merkityksellisen tuosta lapsen kyhäelmästä tekee se, että tarina oli itse rakentamani ja piti sisällään selkeän juonen. Kirjassa on monta sivua kirjoituskoneella naputeltua tekstiä, oikeaoppisiin lukuihin jaettuna. Kirja sisältää monia sivistyssanoja, joita tuon ikäinen yleensä ei käytä. Olen siis kirjoittanut niin kauan kuin muistan, mutta en ole löytänyt itseäni julkaisevana kirjoittajana. En ennen tämän sivuston luomista. Toteutan parhaillaan suurinta unelmaani. Kirjoitan todellisesta elämästä, vaikka oma tapani sen näkemiseen ei kaikkia miellytä. Näissä kirjoituksissa pääosissa ovat todelliset ihmiset, hekin joiden olemassaolo usein yritetään unohtaa.